PARVEKEPUUHASTELUA.

06 maaliskuuta 2011

Olen tänään puuhastellut parvekkeella. Lakaissut lattiaa, siirrellyt kamoja uusiin paikkoihin, mallaillut löydettyä penkkiä, havainnut yhden ruukun haljenneen ja vaativan kasvin ruukuttamista uuteen heti.

Pesin parvekkeella olevan hyllykön. Vein minikasvihuoneen ulos odottelemaan kesän istutuksia.


Olen todennut penkin näyttävän hyvältä ja olenkin onnitellut itseäni hyvästä löydöstä useampaan otteeseen. Penkille voin asetella kukkia ja juttuja erään pienen karvatassun pudoteltavaksi. :) Kunpa penkki vain saisi pian yhden jalan lisää ja kolme muuta jalkaa jotain tilkettä, jotta se ei olisi niin huojuva.

Vaahteran on vielä talven jäljiltä paketissa ja saa vielä hetken ollakin. Vierittelin pikku puun entiselle paikalleen ja keräsin muutkin kasvit vanhoihin paikkoihin. Yllä olevassa kuvassa matonkuteella koossa oleva ruukku on jo roskiksessa ja kasvi uudessa ruukussa. Ei sitä ihminen usko ellei itse näe, ei se ruukku kestänyt talvea halkeamatta... :)

Olen aloittanut parvekepäiväkirjan ja samalla suurella innolla suunnittelut parvekkeen istutuksia ja kalustusta. Voi kun voisi jo istuttaa kasveja ja istuskella ulkosalla siemailemassa kylmiä juomia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Proudly designed by Mlekoshi playground