KEIBUNSHA | KIOTO, ICHIJOJI

26 lokakuuta 2010


Ennen kesän Japanin matkaa tein ahkerasti salapoliisin työtä kiinnostavien kohteiden löytämiseksi. Yksi etappi oli Kiotossa sijaitseva kirja- ja lahjakauppa sekä galleria Keibunsha. Vinkin löysin ihastuttavasta Jollygoo-blogista. Keibunsha sijaitsee Ichijojin kaupunginosassa, koillisessa Kiotossa. Kauppaan ei turisti noin vain eksy, sillä lähistöllä ei ole mitään erityisiä nähtävyyksiä. Minäkin menin paikalle vain käydäkseni kirjakaupassa.


Ihan helpolla Keibunsha ei löytynyt. Minulla oli mukana Googlen kartta, romanisoituna. Virhe nro 1. Virhe nro 2. oli vain lähteä harhailemaan kohti kauppaa, n. 37 asteen helteessä olisi viisainta säästellä itseään ja käyttää ilmastoituja kulkupelejä. Tosin tuli nähtyä vähän toisenlaistakin Kiotoa. Kävelin harhaan, mutta kuin sopivasti kohti seuraava kohdetta myös Jollygoossa mainittua prinziä, jossa levähdin ja söin lounaan.


Prinzistä suuntasin kohti pienen pientä juna-asemaa ja puksuttelin pienen pienellä paikallisjunalla yhden pysäkinvälin. Perillä tutkin karttaa ja herttainen mummeli tuli selostamaan minulle ohjeita lähistöllä oleviin temppeleihin. Wakarimasen in {en ymmärrä} hokeminenkaan ei auttanut, vaan mummeli sitkeästi puhua pälpätti neuvoja japaniksi. Mummelin mentyä lähdin vastakkaiseen suuntaan ja pian olikin Keibunshan luona. Ihana kauppa!

...

Vinkki Japaniin matkustaville:

Osoitteella et tee Japanissa juuri mitään. Kaikilla kaduilla ei ole nimeä ja numerointi ei oli länsimaisen järjestelmällistä, vaan maassa on ihan oma systeeminsä. Printtaa siis kartta mukaan, kartan kanssa myös paikalliset suunnistavat. Kaupungeissa on myös ripoteltu kiitettävän tiheään karttoja kaduille, johon printtiä verrata. Tässä kohtaa on etua, kun molemmat kartat ovat kirjoitettu japanilaisilla kirjoitusmerkeillä. Vaikka mitään ei ymmärtäisi, voi merkkejä verrata toisiinsa. Ja ainahan voi kysyä! Japanilaiset ovat todella ystävällisiä ja mielellään neuvovat turistia kädestäpitäen, vaikka yhteistä kieltä ei oliskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Proudly designed by Mlekoshi playground